Veijo Jäsberg 1948-2023

Ensimmäiset kohtaamiset Veijon kanssa tapahtuivat Kisahallissa, varmaankin jo 70-luvulla. Treenaavien teinipoikien silmissä hän oli niitä vanhoja kaapin kokoisia ukkeleita, töissä Kisahallissa eri tehtävissä. Heidän sanaansa uskottiin ja ehkä vähän pelättiinkin. Todellisuudessahan taisivat olla mitä kilteimpiä ja neuvovia meitä kohtaan. Käytöstavat kuuluivat harjoittelun yhteyteen.

Veijo tiedettiin monen lajin osaajaksi ja mestarimieheksi. Itselleni jäi mieleen kaukaakin tunnistettava Veijon hieman keikkuva ja köpöttelevä kävelytyyli, voisiko verrata nallemaiseen askellukseen. Vaikka pikajuoksukin häneltä oli nuorempana sujunut, oli tämä taatusti judosta omaksuttua tasapainon hallintaa ja vastustajan horjuttamisen peruskuvioita. Ei ollenkaan huono ominaisuus hyökkäyksen linjamiehelle.

Pelasimme samassa joukkueessa mutta vastakkaisissa linjoissa. Ei minulla ole parasta ottelutuntumaa Veijon kohtaamisesta tai käsittelystä. Seurasinhan aina sivurajalla, kun hän yhdessä hyökkäyksemme kanssa pisti parastaan. Toki hänen suorituksensa tukivat koko joukkuetta ja linjan osalta tiivistivät sen toimivuutta. Harjoitukset olivat se näyttämö, missä Veijon kovuus, vahvuus ja nopeus tulivat tutuksi itselleni, rehellisesti sanottuna tuntuivat munaskuita myöten. Jo käden puristus oli poikkeuksellisen luja ja välteltävä – siis pelitilanteessa. Judomies löysi toisen kipupisteet ja miten kääntää vastapuolen liike ja vauhti edukseen. Ilmeestä ei aina tiennyt oliko se hymyilyä vai irvistystä, aika vaikea luettava mitä tulossa ja mihin suuntaan. Onneksi kentän ulkopuolella ei tarvinnut epäillä hänen aikomuksiaan, vastassa seisoi tuo kohtelias, ystävällinen ja auttavainen nallekarhu.

Samalla kun Veijo oli joukkuekaveri, toimi hän talvikaudella myös valmentajana. Stadionin itäsiiven harjoitustiloissa judostakin peräisin menetelmin hän leipoi taikinaisista aloittelijoista jenkkifutispelureita. Kaikki tapahtui hänen näyttämin mallisuorituksin, melkein kasvot kasvoissa kiinni olevin selostuksin. Tyylillä josta ei voinut epäillä Veijon uskoa meihin. Ensin näytettiin ns. perussuoritus ja sitten siihen lisäksi kuuluva ”takataskukikka”, jolla tehostettiin suorituksen toimivuutta. Myöhemminhän Siuntion käsipalloilijat saivat nauttia ilmeisesti samasta kyydistä. Neuvova, osaava, osallistuva pelikaveri ja samalla luotettava isähahmo. Olihan jotenkin jopa epäuskottavaa, että hänen ja syntymävuoteni väliin mahtui kokonainen vuosikymmen erilaisin tapahtumin (mm. Helsingin olympialaiset 1952, ensimmäiset televisiot koteihin Suomessa ja maailmalla syntyi rock `n`roll!). Vaikeaa siinä olla uskomatta, mitä Veijo opetti meille harjoituksissa.

Vaikka Veijo lopetti varsinaisen peliuransa omani vielä kestäessä, ei hän mielestäni lopettanut lajia koskaan. Hän piti kuntoaan yllä, itse asiassa saavutti henkilökohtaisia punttiennätyksiään ja suunnitteli veteraanipelaajien (Roosters Old Boys) ja 90-luvun loppuvuosien edustusjoukkueen kohtaamista. Asenteella miten upeaa olisi yllättää voittamalla nuorukaiset. Veijon sanoin ei mitään epäilystäkään; ”Hei mehän näytämme niille ja annetaan opetus”.

Tuo useista suista kuultu lause elämän oleva epäreilu joitakin kohtaan, osui oikeasti Veijoon. Vaikeahan tuohon on ketään vertailtavaksi laittaa, mutta hän sai vastustajakseen ilkeitä ja voittamattomia osapuolia. Veijo menetti läheisimmät perheenjäsenensä ja sairastui itse useampiin vakaviin sairauksiin. Näitä asioita yhdessäkin puitiin, joskus puhelimessa, joskus autossa istuen ja ajaen pitkin Helsingin rantoja. Veijon urheilijan asenne ja tahto nousta ylös pystyyn ja jatkaa matkaa eteenpäin kantoivat pidempään kuin uskoimmekaan. Koskettavin viimeinen hetki oli, kun hän kovin kivuliaana tuli saattamaan pelikaverinsa Kai Oeyn viimeiselle matkalleen. Taisivat siinä keskenänsä vielä joitakin kuvioita kuiskia ja toisiansa tukea.

Mielessäni säilyy Veijon virnistävä hymy ja silmien tarkkaileva katse. Ja se lause; "hei mehän näytämme niille ja annetaan opetus". Siis hänen valmentajan asenteella sanottuna, ei voittaaksemme vaan – opetukseksi.

- pelikaverisi Markku Ahola -